Lihaskuntoharjoittelun hyödyt

Yleisin syy lihaskuntoharjoittelun aloittamiseen on halu muuttaa omaa kehoaan tai elämänlaatua. Lihaskuntoharjoittelulla on kuitenkin paljon muitakin hyötyjä tarjottavanaan, joista kokosimme viisi tärkeintä.

1. Fyysinen vahvuus ja ulkonäkö

Ensimmäisenä vuorossa on parhaiten tunnettu hyöty. Kuntosaliharjoittelun seurauksena sinusta tulee huomattavasti vahvempi. Kauppakassit, jotka vielä pari kuukautta takaperin tuntuivat raskailta kantaa autolle, eivät enään tuota samanlaisia vaikeuksia.

Lihaskuntoharjoittelu muokkaa ulkonäköäsi tehokkaammin kuin mikään muu urheilu. Oli sitten tavoitteenasi lihasmassan kasvatus tai kehon kiinteyttäminen. Painojen nostelu auttaa sinua saavuttamaan unelmiesi fysiikan. Aloita tänään ja huomaa muutaman kuukauden kuluessa, kuinka vaatteet sopivat paremmin päällesi ja painot tuntuvat kevyemmiltä.

2. Kasvava itsevarmuus

Monet tekijät vaikuttavat siihen, millaiseksi tunnet olosi. Esimerkiksi työasemasi vaikuttaa itsevarmuuteesi työpaikalla.

Kuntosalilla aseta itsellesi tavoitteet lyhyelle ja pitkälle aikavälille. Esimerkiksi lyhyen aikavälin tavoite on joka treenissä saada tietyllä painolla suoritettua sarja ja pidemmän aikavälin tavoite voi olla saada 6 kuukauden kuluessa tietyllä painolla sarja.

Kun saavutat itsellesi asettamat tavoitteesi ja huomaat kehittymisesi, nousee itsevarmuutesi radikaalisti ylöspäin. Kun voitat itsesi, voitat pahimman kilpailijasi.

3. Olet tuottavampi päivän muissa askareissa.

Tuotteliaampana oleminen menee käsi kädessä tapojen kanssa, joita kehität itsellesi. Jos kehität itsellesi tehokkaampia tapoja, huomaat saavasi enemmän aikaan päivässä.

Eikö ole aikaa/jaksamista käydä kuntosalilla töiden jälkeen? Kokeile herätä aikaisin ja käy kuntosalilla ennen töitä. Huomaat, kuinka tunnet olosi töissäkin tuotteliaammaksi, kun olet suorittanut jo 2 vaikeaa askaretta ennen työpäivän alkua. Aikaisin heräämisen sekä lihaskuntoharjoittelun.

Positiiviset tavat, joita rakennat itsellesi ovat taipuvaisia tuottamaan lisää positiivisia tapoja, jotka parantavat elämäsi laatua! Itsesi voittaminen salilla joka viikko luo vankan pohjan muiden tapojen kasvuun.

4. Unenlaatusi paranee.

Uni on tärkeää jokaisen ihmisen elämässä, mutta moni kärsii silti erilaisista uniongelmista. Suositeltu unimäärä on 7-9 tuntia yössä, mutta moni ei pääse edes seitsemään tuntiin.

Myös unenlaadulla on merkitystä esimerkiksi siihen kuinka levänneeltä olosi tuntuu herättyä.

Lihaskuntoharjoittelun on todettu tutkimuksissa parantavan unenlaatua, kuin myös helpottavan nukahtamista.

Eräässä tutkimuksessa todettiin lihaskuntoharjoittelun parantavan vanhempien aikuisten unenlaatua jopa 38%.

Linkki tutkimukseen: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3887339/

Kärsitkö uniongelmista? Kokeile lihaskuntoharjoittelua! Et kadu.

5. Mentaalinen vahvuus.

Kuntosaliharjoittelu ja itsensä kehittäminen on vaikeaa. On fyysisesti vaikeaa työntää painoja salilla, mutta mentaalisesti tilanne voi olla monille ihmisille vielä vaikeampi. Ensikertalainen kuntosalilla on lähes aina poissa omalta mukavuusalueeltaan. Kehittääksesi itseäsi täytyy tehdä asioita, joita ei halua tehdä. Kerta ei riitä, vaan mukavuusalueelta on jatkuvasti oltava poissa kehittyäkseen.

Kuntosalilla rakennat itsellesi mentaalisen linnoituksen, joka on apuna kun kohtaat muita vaikeita tilanteita elämässä ja auttaa selviämään vahvempana takaisin.

Punttien nostelu tekee sinusta vahvemman niin fyysisesti kuin henkisestikin!